torstai 24. syyskuuta 2015

Fortum: Ilmaista rahaa!


Kas niin, perustin kakkossalkun ihan vain Fortumia varten. Kurssi on tippunut jo niin alhaalle, että pistin rahastosäästämiseni jäihin ja keskitän voimavarani tämän osakkeen haalimiseen. Sain Fortumia hintaan 13,91e/osake. Vivutin hieman lisää, mutta parin kuukauden sisään saan korvattua tämän lisävivun omalla pääomalla, eli salkun velkavipuaste ei lisäänny pitkällä tähtäimellä. Rahat kerään lopettamalla säännöllisen rahastosäästämisen ja ohjaamalla vertaislainojen takaisinmaksut salkkuun.

Olen perustellut aikaisemmassa blogipostissani jo kesällä tekemiäni ostoja. Argumentoin tuolloin, että Fortum oli jo huikea diili hintaan 15,36e/osake. Tuolla menetelmälläni laskettuna Fortumin P/B on tällä hetkellä 0,59 ja P/E on 6. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?


Jos Fortumilla ei olisi 9,69e/osake käteistä kassassaan niin silloin se olisi todella kallis osake, mutta parhaan käsitykseni mukaan ei niitä ole sieltä kavalletukaan. On myös vaikeaa uskoa, että kaikki rahat sijoitettaisiin niin huonosti, että ne menettäisivät lähestulkoon kaiken arvonsa. Minusta on erittäin perusteltua ajatella, että kyseiset rahat joko sijoitetaan niin, että EPS kasvaa, tai jaetaan osinkona ulos. Molemmat käyvät minulle mainiosti. (Osinko kelpaisi paremmin.)

Toinen asia, mikä tekisi Fortumin kalliiksi olisi, jos Venäjä kansallistaisi Fortumin kaikki varat maassaan vuoden sisään. Näinkään ei parhaan käsitykseni mukaan ole tapahtumassa. Venäjä on kyllä vihamielinen monille länsimaille, mutta uskon suhteiden Fortumin kanssa olevan kunnossa. Nämä yksittäiset henkilö- ja yrityssuhteet ovat vähintään yhtä tärkeä tekijä Venäjän liiketoiminnassa kuin valtioiden väliset.

Minusta on viihdyttävää, miten keväällä Fortumin suurta kassaa ylistettiin ja pidettiin hyvänä asiana, kun taas nyt samaa jättikassaa parjataan ja suuret käteisvarat nähdään suurena riskinä.  "Uudelleeninvestointiriskiksi" olen kuullut sitä kutsuttavan. Kannan sen riskin mielelläni näillä arvostustasoilla.

Ei kai siinä mitään, kiitos halvasta yrityksestä, pörssi! Minusta arvostustasot ovat jo niin matalat, että tässä on mahdollisuus tahkota oikeasti suuria summia rahaa pitkällä aikavälillä. Fortumin "reilu arvo" on minusta siellä 20e kieppeillä, eli tässä on reippaasti yli 30% turvamarginaali, juuri niin kuin Graham opetti vaatimaan.

PS. Muistakaa kuitenkin, että lukemalla tätä blogia menetätte rahaa ja seuraamalla perässäni menetätte kaiken.

2 kommenttia:

  1. Tosiaan Nordnetin hajautussääntöä voi kiertää perustamalla toisen salkun. Enpä ole tuota tajunnut. Pitääpä pitää mielessä, jos vaikka tulee paikkoja, jolloin haluaisin nostaa jonkin osakkeen painoa yli asetettujen rajojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Tarkistin vielä nordnetin asiakaspalvelusta, että onko se sallittua, sillä lainaehdoissa on pykälä "velallisen epärehellisyydestä". Vastasivat, että on sallittua eikä ole kyseistä epärehellisyyttä. :)

      Nämä syyskuussa ostamani osakkeet luonnollisesti vieläkin ketkuvat siellä kakkossalkussa. Tavoitteenani olisi saada lainasalkkua hajautettua sen verran, että saisin nämä siirrettyä sinne lisävakuuksiksi. Markkinat vaan tuntuvat jatkuvasti lyövän Fortumin hintaa alas ostohintoihin ja tekee mieli hamstrata lisää.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.